Tutkimukset ja selvitykset

23.5.2017 Tutkimus: Tältä näyttää suomalaisten mielestä tulevaisuuden työelämä

Suomalaiset uskovat, että tulevaisuudessa työntekijöiltä vaaditaan halua oppia uutta, kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja yhteistyön hyödyntämistä. Suomalaisen Työn Liiton teettämän Made by Finland -kampanjatutkimuksen mukaan tulevaisuuden työntekijältä vaadittavat kolme yleisintä asiaa ovat samat riippumatta vastaajien taustasta.

Lue lisää

 

18.5.2017 Tutkimus: Suomalaistyöntekijöitä houkuttelee kotimainen työnantaja

Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksesta selviää, että suomalaistyöntekijät työskentelisivät mieluiten kotimaisessa yrityksessä. Työntekijän ja työnantajan välillä on kuitenkin näkökulmaero: siinä missä kaksi kolmasosaa vastaajista pitää työnantajan kotimaisuutta tärkeänä vetovoimatekijänä työntekijän näkökulmasta, työnantajan näkökulmasta työnantajan kotimaisuutta houkuttelevana piti vain reilu kolmannes.

Lue lisää

 

15.5.2017 Uusi julkaisu Tekoja ja tekijöitä on ilmestynyt!

Kuntekon Tekojen Torilta löytyy jo lähes 200 kuntaorganisaatioiden itsensä ilmoittamaa kehittämistekoa. Nyt ilmestyvässä uudessa julkaisussa kerrotaan syvällisemmin työelämän kehittämisestä. Tekoja ja tekijöitä porautuu kuntatyön problematiikkaan ja tuo esiin, millaisin työkaluin ja neuvoin kuntatyötä kehitetään Kemissä, Ikaalisissa, Laukaassa ja Tyrnävällä.

Lue lisää

 

11.5.2017 Työurien jatkaminen vaatii yhteisöllisyyttä ja yhteistoiminnallisuutta

Kuntoutussäätiö toteutti yhteistyössä Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen ja Eläketurvakeskuksen kanssa työurien pidentämistä koskevan työelämälähtöisen tutkimuksen eri sektoreiden perustoiminnassa käytössä olevista toimenpiteistä ja prosesseista. Tutkimus on osa valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa.

Lue lisää

 

25.4.2017 Huolestuttava tutkimustulos: Suomesta puuttuu kannustava ilmapiiri

Vain 44 prosenttia suomalaista on sitä mieltä, että Suomessa on kannustava ilmapiiri, joka mahdollistaa kunnianhimoistenkin tavoitteiden toteutumisen. Tulos käy ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta.

Lue lisää

 

18.4.2017 Tutkimus: Suomessa on paljon maailmanluokan osaamista, josta ei tiedetä riittävästi

Lähes 90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomessa on runsaasti maailmanluokan huippuosaamista, josta ei tiedetä riittävästi. Suomalaiset haluaisivatkin kuulla enemmän suomalaisyritysten menestystarinoita. Tulokset käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Made by Finland -kampanjatutkimuksesta.

Lue lisää

 

Tutkimus: Suomalaiset uskovat, että Suomi menestyy tulevaisuudessa koulutuksella, luonnolla ja innovaatioilla

Suomalaiset uskovat, että Suomen tärkeimmät menestystekijät tulevaisuudessa ovat korkeatasoinen ja tasa-arvoinen koulutus, luonto ja puhdas ilma sekä luovuus ja innovaatiot. Tulokset käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Made by Finland -kampanjatutkimuksesta.

Lue lisää

 

22.3.2017 Siivoustyöhön suunnitelmallisesti imua

Filosofian Akatemia Oy tuotti puhtausalan toimijoiden kanssa suunnitelman työ- ja johtamiskäytäntöjen kehittämiseksi. Kun suunnitelmaa onnistutaan hyödyntämään, pystytään kasvattamaan alan vetovoimaisuutta ja täyttämään vakavasti uhkaavaa työvoimapulaa. Hankkeen kumppaniorganisaatiot ovat alkaneet toteuttaa tätä suunnitelmaa, omin painotuksin.

Lue lisää

 

13.3.2017 Nuorisobarometri 2016: Katse tulevaisuudessa

Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien vuosittain toteutettu haastattelututkimus, jonka kohteena ovat Suomessa asuvat 15–29-vuotiaat. Tällä kertaa barometrin aiheena on tulevaisuus. Suhtautuvatko nuoret tulevaisuuteen valoisasti vai synkästi? Mistä on unelmat tehty? Entä mikä tulevaisuudessa huolestuttaa? Muun muassa näihin kysymyksiin antaa vastauksia tulevaisuuteen tähyävä Nuorisobarometri 2016.

Lue lisää

 

14.2.2017 Työolobarometri: digitalisaatio etenee työelämässä ennätysvauhtia

Vuosi 2016 oli työelämän digitalisoitumisen vuosi. Sosiaalisen median sekä sähköisten työtilojen ja pikaviestimien käyttö työssä lisääntyivät selvästi aiemmista vuosista. Myös etätyön tekeminen ja joustavat työaikajärjestelyt yleistyivät voimakkaasti vuoteen 2015 verrattuna.

Lue lisää

 

7.2.2017 Työelämä - katse vuoteen 2040!

Onko tulevaisuus kunniallisten puurtajien vai taipuisien tekijätyyppien - vai odottaako meitä taikurien talous? Skenaarioiden avulla on mahdollista hahmottaa nyt ja lähivuosina tehtävien päätösten vaikutuksia ja rakentaa hyvää työelämää. Tutkimuksen osallistuvat Ammattiliitto Pro, Demos Helsinki, Sitra, Tieto, Varma ja Verohallinto.

Lue lisää

 

1.2.2017 Työyhteisöviestinnällä hyvinvointia

Työelämä muuttuu, viestintäteknologia kehittyy, työyhteisöviesti etsii uutta suuntaa. Viestintä on nykyään tärkeä työyhteisötaito. Viestinnän vaikutukset ja ymmärryksen lisääminen työyhteisön asioihin ja toimintaympäristön muutoksista ovat tärkeitä haasteita. Avoimella ja vuorovaikutteisella työyhteisöviestinnällä voidaan myös luoda työhyvinvointia ja parantaa työturvallisuutta ja siten vaikuttaa tuottavuuteen. Työturvallisuuskeskus TTK:n uudistama Työyhteisöviestinnällä hyvinvointia -verkkojulkaisu välittää tietoa ja hyviä käytäntöjä työyhteisöviestinnän uusista suuntauksista nykytyöelämässä.

Lue lisää

 

12.12.2016 Työelämän joustoilla voidaan lisätä hyvinvointia ja tuottavuutta

Yhdessä ja avoimesti sovitut työajan ja -paikan joustot, kuten liukuva työaika, osa-aikatyö, erilaiset vapaat sekä etätyö, tukevat työntekijän terveyttä, lisäävät hyvinvointia ja tuottavuutta ja helpottavat työn ja muun elämän yhteensovittamista. Työterveyslaitoksen julkaisemat verkkokirjat Jousto-opas – Sujuvuutta työhön yksilöllisillä ja yhteisöllisillä ratkaisuilla ja Työ@Elämä – Opas työpaikoille työn ja muun elämän yhteensovittamiseksi tarjoavat tietoa työelämän joustoista ja tapoja niiden toteuttamiseksi työpaikkojen arjessa.

Lue lisää

 

25.11.2016 Tutkimus: Suomalaisyritysten näkymissä valonpilkahduksia – työntekijöillä vaarana tippua kehityksestä

Suomalaisen Työn Liiton kehittämä suomalaisen työn indikaattori osoittaa, että suomalainen työelämä on kehittynyt myönteisesti sekä yritysten että yhteiskunnan näkökulmasta. Yritysinvestointien määrä on kasvussa, ja suhdannenäkymät parantuneet. Samaan aikaan työntekijän näkökulmasta työelämän tilanne on heikentynyt. Kadottaako suomalainen työelämä tekijänsä?

Lue lisää

 

Esimiesten perehdyttäminen – keskeinen lainsäädäntö tutuksi

Työturvallisuuskeskuksen palveluryhmä ja teollisuusryhmä ovat tuottaneet uuden aineiston esimiestyön tueksi. Oppaassa käsitellään aluksi esimiesosaamisen kokonaisuutta, sitten työhyvinvoinnin merkitystä johtamisessa sekä perehdyttämistä. Viimeinen osio sisältää työelämän säädöksiin perustuvia työnantajan rooliin ja esimiestyöhön liittyviä keskeisiä velvoitteita alkaen työsopimuslaista ja työturvallisuuslaista. Muut lait käsitellään aakkosjärjestyksessä.

Lue lisää

 

14.9.2016 Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla?

Uuden sukupolven palvelurobotit ja tekoälyyn perustuvat ohjelmistot eivät ole enää mitään tieteistarinaa. Jo tänään robotiikkaa hyödyntämällä voitaisiin tehdä ainakin viidennes sairaaloissa ja vanhustenhoitolaitoksissa työskentelevien hoitotyöntekijöiden töistä.

Lue lisää

 

8.9.2016 Kansainvälinen laatututkimus: suomalaisyrityksillä parannettavaa asiakasrajapinnassa

Suomalaisorganisaatiot ovat lisänneet panoksiaan laatuun, mutta kansainväliset kilpailijat menevät ohi asiakastiedon hyödyntämisessä, laadun taloudellisten vaikutusten mittaamisessa ja toimittajaverkkoon liittyvien riskien hallinnassa. Tämä selviää American Society for Qualityn laajasta kansainvälisestä tutkimuksesta.

Lue lisää

 

24.8.2016 Lapin yliopisto: Läpimurto työelämän laadun mittaamisessa

Lapin yliopistossa on tehty läpimurto työelämän laadun mittaamisessa. Tutkijat ovat kehittäneet tieteellisesti validin mittausmenetelmän, jolla työhyvinvointi voidaan muuttaa henkilöstön suorituskyvyksi luotettavalla tavalla.

Lue lisää

 

25.8.2016 Runsas istuminen kuormittaa korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten terveyttä

Koulutusaste on yhteydessä nuorten aikuisten liikunnan määrään ja tapoihin, osoittaa tuore tutkimus, jossa liikkumista mitattiin lantiolla pidettävällä liikemittarilla. Rasittavamman liikunnan (vähintään reipas kävely) osalta tulokset olivat linjassa aiempien tutkimusten kanssa: korkeammin koulutetut liikkuivat enemmän.

Lue lisää

 

28.6.2016 Työhyvinvointi paremmaksi -raportti

Työterveyslaitos on laatinut Työelämä 2020 -hankkeen käyttöön suosituksia työhyvinvoinnin ja työterveyden edistämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Raportti sisältää lyhyen katsauksen työhyvinvoinnin tilaan suomalaisilla työpaikoilla perustuen pääosin laajan MEADOW-tutkimusaineiston tuloksiin ja muihin ajankohtaisiin tutkimustietoihin.

Lue lisää

 

Helsingin yliopisto tuotteistaa ohjelmistoinnovaatiota pitkäaikaisen oppimistutkimuksen pohjalta

Digitalisaatio ja globalisaatio muokkaavat käytäntöjämme, kommunikointiamme ja ajatteluamme, joten vuorovaikutus-, innovointi-, ja ongelmanratkaisutaitojen merkitys korostuu entisestään. On löydettävä parempia tapoja kilpailla.

Lue lisää

 

Ulkomaalaistaustaiset kokevat saavansa pääosin hyvää ja tasapuolista kohtelua työpaikalla

Maahanmuuttajien kotouttamisessa työpaikan saaminen ja työhön sopeutuminen ovat maahanmuuttajan ja koko yhteiskunnan etu.

Lue lisää

 

Suomen ja Euroopan työolot vertailussa

Marraskuun lopulla julkaistiin Eurofoundin 6. työolotutkimuksen (European Working Conditions Survey, EWCS) alustavat tulokset Luxemburgissa. Työolotutkimuksen avulla seurataan EU-maiden työoloja kuten työaikaa, työtahtia, fyysisiä terveysriskejä, vaikutusmahdollisuuksia ja oppimista, esimiestyötä ja töiden organisointia.

Lue lisää

 

Hyvä joh­ta­mi­nen vähentää pois­sao­lo­ja luul­tua enemmän

Hyvällä ja motivoivalla johtamisella voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia henkilöstön hyvinvoinnissa ja samalla säästää yrityksen kustannuksia poissaoloissa sekä lisätä työtehoa. Tekemättömän työn vuosikatsaus 2015 -tutkimus osoitti, että työkykyä johtamalla edelläkävijäyritykset ovat onnistuneet vähentämään tekemättömän työn kustannuksia jopa 38 prosenttia.

Lue lisää

 

Pienyritykset tarvitsevat tukea työhyvinvoinnin kehittämiseen

Pienyrityksillä ja varsinkin mikroyrityksillä on vähän voimavaroja työhyvinvoinnin johdonmukaiseen ja määrätietoiseen kehittämiseen. Myös pienyritysten työhyvinvointiin liittyvä ja lakisääteisiä velvoitteita koskeva tietotaito on puutteellista. Erikokoisten yritysten välillä ei kuitenkaan ole henkilöstön terveyseroja.

Lue lisää

 

18.8.2015 Työolobarometri 2014: Palkansaajat kokevat työkykynsä kohentuneen

Vuonna 2014 toteutetun työolobarometrin vastaajista enemmistö kertoo, että heidän työkykynsä on hyvä tai erittäin hyvä. Suhteessa työn fyysisiin vaatimuksiin työkyky oli erittäin hyvä noin puolella ja suhteessa työn henkisiin vaatimuksiin noin 40 prosentilla vastaajista.

Lue lisää

 

17.6.2015 Tutkimus: Johtoryhmät ja hallitukset eivät naisistu automaattisesti

Suomessa yritysjohtajilta edellytetään miehille tyypillisempää teknistä koulutusta. Tämä on suomalainen ilmiö verrattuna muihin EU-maihin. Tuoreen tilastoselvityksen mukaan johtajanaisten koulutustaustat ovat paljon monipuolisempia kuin miesten. Silti naisille tarjotaan jo uran alkuvaiheessa vähemmän vaativia tehtäviä ja naisilta edellytetään korkeampaa koulutusta hallituspaikoille pääsemiseksi. Näin todetaan sosiaali- ja terveysministeriön TASURI-hankkeen tutkimuksissa, jotka julkistettiin tiistaina 16. kesäkuuta.

Lue lisää

 

11.6.2015 Digitalisaatio tuo finanssialalle tuottavuutta

​Digitalisaatio ja globalisaatio ovat pysyvästi muuttaneet sekä finanssialaa että sen toimintaympäristöä. Professori Matti Pohjola Aalto-yliopistosta selvitti digitalisaation vaikutuksista finanssialan työn tuottavuuteen.

Lue lisää

 

Tutkimus: Parhaissa eurooppalaisissa työpaikoissa työntekijät saavat äänensä kuuluville

Great Place to Work® on julkistanut tänään Euroopan 100 parasta työpaikkaa. Tutkimuksen mukaan parhaat eurooppalaiset työpaikat tarjoavat työntekijöilleen terveen työympäristön, jossa työntekijät pääsevät osallistumaan päätöksentekoon. Vahvan osallistumisen kulttuurin avulla nämä yritykset ovat myös kasvaneet läpi talouden kriisivuosien.

Lue lisää

 

23.4.2015 Suomalaiset työpaikat monilta osin Euroopan kärkeä

Suomalaiset työpaikat ovat kansainvälisessä vertailussa Euroopan huippuja monien työelämäkäytäntöjen osalta. Erityisesti innovointia tukevat toimintatavat ovat Suomen vahvuus. Työpaikoilla on hyvä ilmapiiri ja työntekijöillä mahdollisuus oppia, vaikuttaa työhönsä ja sovittaa yhteen työ ja perhe-elämä.

Lue lisää

 

28.2.2015 Innovatiivisuus Suomen työpaikoilla

Menestys versoo työelämää uudistamalla. Innovatiivisuus Suomen työpaikoilla -raportti kokoaa yhteen Tekesin vuosina 2012 - 2014 rahoittaman MEADOW-tutkimuksen (Measuring the Dynamics of Organisation and Work) keskeiset tulokset kolmen jo aiemmin julkaistun tutkimusraportin pohjalta.

Lue lisää

 

Työolobarometri: Suurin osa työntekijöistä tyytyväisiä työajan joustoihin

Työntekijöistä jopa 86 prosenttia on sitä mieltä, että työajat joustavat riittävästi. Neljännes palkansaajista tekee etätöitä ainakin satunnaisesti ja joustavan työajan järjestelmä on käytössä noin 70 prosentilla työntekijöistä. Etenkin naiset ja 35–44-vuotiaat kaipaisivat vielä enemmän joustoja työaikoihin.

Lue lisää

 

Vain joka neljäs suomalaisorganisaatio on oikeasti innovatiivinen

Tekesin MEADOW-tutkimuksen yhteenvetoraportin mukaan vain noin neljäsosa suomalaisyrityksistä täyttää innovatiivisen organisaation tunnusmerkit. Suomen työelämän nousu Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 mennessä vaatii suomalaisen työkulttuurin päivittämistä näiden oikeasti innovatiivisten yritysten mallin mukaisesti. Aalto Executive Educationin toimitusjohtaja, tutkija Pekka Mattila sekä KONEen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth kertovat, miten se tapahtuu.

Lue lisää

 

Työelämän muutoksia on pyrittävä hallitsemaan

Tulevaisuudessa työmarkkinat moninaistuvat ja työnteko saa uusia muotoja. Yritykset etsivät uusia tapoja työn organisoimiseen ja toimeksiannolla teetettävä työ lisääntyy.

Lue lisää

 

Yrityksissä usein liian ruusuinen kuva irtisanomisten vaikutuksista

Yrityksistä 87 % kokee hoitaneensa yt-prosessin hyvin tai erittäin hyvin. Irtisanotuista näin kokee vain 19 %. Irtisanotuista 43 % kertoi yt-neuvotteluiden alkamisesta tai omasta lähdöstään sosiaalisessa mediassa.

Lue lisää

 

21.10.2014 Hyvän johtamisen sertifikaatti

Hyvän johtamisen sertifikaatin tavoitteena on kiinnittää huomiota työpaikkojen hyvään johtamiseen ja työkulttuuriin ja sitä kautta edelleen lisätä työhyvinvointia ja tuottavuutta suomalaisilla työpaikoilla. Sertifikaatti pohjautuu Ammattiliitto Pron mittavan tutkimusaineiston hyödyntämiseen, uudenlaiseen verkostoitumiseen ja yhteistyöhön yritysten sekä muiden sidosryhmien kanssa.

Lue lisää

 

21.10.2014 Suomalaisyritykset ovat työelämäkäytännöiltään moderneja, mutta innovatiivisuudessa on toivomisen varaa

Eurooppalaisen yritystutkimuksen (ECS 2013) mukaan suomalaisyritykset edustavat Euroopan huippua monien modernien työelämäkäytäntöjen soveltajina. Myös henkilöstön valmius osallistua työnsä ja yrityksensä toiminnan kehittämiseen on suurta. Suomalaisyritykset ovat kansainvälisessä vertailussa hyvin aktiivisia tuotantoprosessien, toimitusketjujen ja organisaatioidensa uudistajia.

Lue lisää

 

21.10.2014 EUWIN-projekti rakentaa eurooppalaista verkostoa edistämään työelämäinnovaatioita

Euroopan komission vuosina 2013-15 rahoittama EUWIN lisää tietoisuutta työelämäinnovaatioiden tärkeästä merkityksestä Euroopan kilpailukyvylle.

Lue lisää

 

Yritykset varovaisia uudistumaan Suomessa

Suomalaisyritykset ovat viime vuosina keskittyneet kilpailijoitaan yksipuolisemmin kustannusleikkauksiin ja tuotteidensa eliniän pidentämiseen niiden uudistamisen asemesta. Rohkea innovointi on jäänyt suurten yritysten ja ICT-sektorin varaan. Teollisuuden ja muun talouden uudistuminen edellyttävät lähivuosina isoja muutoksia työelämässä.

Lue lisää

 

MEADOW-projektin kolmas tutkimusraportti ilmestynyt

Tekesin vuosina 2012–14 rahoittama MEADOW-tutkimusprojekti on saatu päätökseen. Tekesin katsauksessa 310/2014 Simo Aho, Jaana Minkkinen ja Ari Mäkiaho Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksesta tekevät analyyseja mm. organisaatioiden innovatiivisuudesta ja työn imusta sekä työntekijöiden roolista kehittämisessä työnantaja- ja työntekijäaineistoja yhdistelemällä.

Lue lisää

 

24.9.2014 Suomessa aikuisten perustaidot ovat pääosin huippuluokkaa

Kansainvälisen aikuistutkimuksen (PIAAC) mukaan suomalaisten aikuisten perustaidot ovat OECD-maiden vertailussa huippuluokkaa. Tutkimukseen osallistuneista 24 maasta ainoastaan japanilaisilla luku- ja numerotaidot ovat paremmat kuin suomalaisilla. Tietotekniikkaa soveltavassa ongelmanratkaisussa Suomi on toisena – heti ruotsalaisten jälkeen. Taidot ovat hyvät kaikissa ammattiryhmissä, mikä antaa mainiot edellytykset ammatillisen osaamisen kehittämiselle.

Lue lisää

 

Työhyvinvoinnista on tulossa osa johtamista

Suomalaiset yritykset ovat jatkaneet kaikissa kokoluokissa hyvää kehitystä työhyvinvoinnin johtamisessa. Yhä useammin työhyvinvointi on otettu osaksi liiketoiminnan johtamista ja esimiehille on määritetty työhyvinvoinnin huomioivat tavoitteet, vastuut ja mittarit. Tiedot käyvät ilmi Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa 2014 -tutkimuksesta, joka julkaistiin jo viidettä kertaa.

Lue lisää

 

24.9.2014 Miksi Tanska on edellä yritysten uudistumisessa ja työtyytyväisyydessä?

Liideri-ohjelman organisoima ryhmä teki helmikuussa 2014 vierailun Tanskaan selvittääkseen, miksi Tanska on Euroopan huippumaa yritysten innovatiivisuudessa ja työelämän laadussa.

Lue lisää

 

Työssä tylsistyminen uhkaa terveyttä ja voi lyhentää työuria

Ensimmäinen työssä tylsistymisen yleisyyttä suomalaisilla työpaikoilla tarkastellut tutkimus osoittaa, että kokemus ei kosketa pelkästään suorittavan työn tekijöitä, vaan sitä esiintyy erilaisissa työtehtävissä ja eri aloilla. Työssä tylsistymisen oli yhteydessä muun muassa työntekijän itsearvioituun terveyteen sekä työpaikan vaihtoaikeisiin.

Lue lisää

 

10.9.2014 Työolobarometri 2013: Työkykyyn ja työturvallisuuteen panostetaan yhä enemmän

Työkykyä edistävä toiminta kuten panostaminen työntekijöiden osaamiseen, terveyteen ja elintapoihin sekä työturvallisuuteen on lisääntynyt. Työntekijöiden mahdollisuudet osallistua oman työpaikan kehittämiseen ovat myös parantuneet.

Lue lisää

 

8.8.2014 Hyvä ilmapiiri ja joustot auttavat masennuksesta kärsivää nuorta jaksamaan työssä

Riittävä perehdytys tehtäviin, hyvä ilmapiiri, työn mielekkyys sekä työaikajoustot ehkäisevät nuorten masennusta ja lisäävät siitä kärsivien työssä jaksamista.

Lue lisää

 

3.7.2014 Työstressi tulee kalliiksi

Työstressin huomiotta ja hoitamatta jättäminen maksaa paljon enemmän kuin ongelmaan tarttuminen. Tämä käy ilmi Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston juuri julkaistusta raportista, jonka mukaan työperäinen stressi aiheuttaa työnantajalle kustannuksia poissaoloina ja pienentyneenä tuottavuutena.

Lue lisää

 

18.6.2014 Yrittäjien Hyvinvointibarometri 2014: Kaksi kolmasosaa yrittäjistä jaksaa töissä hyvin

Yrittäjät jaksavat töissä aika hyvin, vaikka työviikot ovat paljon pidempiä kuin palkansaajilla ja lomaa on vähemmän. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen tekemästä Työhyvinvointibarometri 2014:stä. Barometriin vastasi yli 1 300 yrittäjää eri puolilta Suomea.

Lue lisää

 

Miksi Tanska on edellä yritysten uudistumisessa ja työtyytyväisyydessä?

Liideri-ohjelman organisoima ryhmä teki helmikuussa 2014 vierailun Tanskaan selvittääkseen, miksi Tanska on Euroopan huippumaa yritysten innovatiivisuudessa ja työelämän laadussa.

Lue lisää

 

9.4.2014 FIBSin yritysvastuututkimus 2014: Yritykset hyötyvät vastuullisuudesta enemmän kuin uskovatkaan

Yhteiskuntavastuullisuus auttaa yrityksiä säästämään kustannuksia ja kasvattamaan myyntiä, mutta vastuullisuutta ei silti vielä täysin mielletä tulostekijäksi. Tämä käy ilmi Yritysvastuuverkosto FIBSin uusimmasta yritysten vastuullisuustoiminnan tavoitteita, keinoja ja vaikutuksia kartoittavasta tutkimuksesta. Tutkimusta varten haastateltiin 201 suuryrityksen toimitusjohtajaa ja yritysvastuusta vastaavaa henkilöä.

Lue lisää

 

4.4.2014 Väkivallan uhkaa työssä torjuttava tehokkaammin

Väkivaltaa ja sen uhan torjuntaa työssä selvittäneen työryhmän mukaan työnantajien tietoisuutta väkivallan uhan hallinnan keinoista on lisättävä, jotta väkivaltatilanteita voitaisiin tehokkaammin ehkäistä. Velvoite väkivallan uhan hallintaan on ensisijaisesti työnantajilla, mutta siihen tarvitaan työntekijöiden ja työterveyshuollon aktiivista osallistumista. Eri osapuolten on tunnistettava velvollisuutensa tilanteen parantamiseksi.

Lue lisää

 

24.3.2014 Organisaation oppimisessa aineettomat tulokset ovat aluksi tärkeimpiä

Organisaatiossa oppimisen tulokset ruokkivat toisiaan ja muodostavat jatkumon, joka ylläpitää oppimisen polkua.Muutoksen alkuvaiheessa oppimisen tuloksista tärkeimpiä ovat aineettomat tulokset: esimerkiksi kommunikaatio, asioiden visualisointi, kokonaisuuden hahmottaminen ja yhteinen ymmärrys. Vasta oppimisen polun seuraavissa vaiheissa syntyy aineellisia tuloksia, kuten uusia innovaatioita ja tehokkaampia toimintatapoja.

Lue lisää

 

18.3.2014 Työajan joustot johtivat pidempään työuraan kunta-alalla

Mahdollisuus vaikuttaa työaikoihin oli vahvin työssä jatkamista ennustava tekijä eläkeikää lähestyvillä kunta-alan työntekijöillä, osoittaa Työterveyslaitoksen seurantatutkimus. Hyvät vaikutusmahdollisuudet työaikoihin auttoivat jaksamaan eläkeiän yli silloinkin, kun terveys oli heikentynyt.

Lue lisää

 

17.2.2014 Hankkeen kumppaneilta kaksi uutta tutkimusta

Kaksi hankkeen kumppaneista julkaisi helmikuussa omat tutkimuksensa. Great Place to Work selvitti omassa Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessaan siihen osallistuvien organisaatioiden työntekijöiden kokemuksia työpaikastaan sekä arviot organisaatioiden keskeisimmistä johtamiskäytännöistä. Ellun Kanojen julkaisema Amis-Dialogi -tutkimus sen sijaan on suurin Suomessa koskaan tehty ammattiin opiskelevien työelämätoiveita käsittelevä selvitys.

Lue lisää

 

10.2.2014 Lähijohtajuus ja työntekijöiden hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa

Työpaikoilla tulisi edistää paitsi johtamisen oikeudenmukaisuutta myös sitä, että työntekijät pystyisivät irrottautumaan työstään vapaa-ajallaan. Lisäksi työyksikön yhteiset tavoitteet sekä jokaisen osallistumista tukeva ja toiminnan kehittämiseen suuntautuva ilmapiiri ovat merkittäviä tekijöitä hyvinvointia edistävän johtajuuden näkökulmasta.

Lue lisää

 

7.2.2014 Työolobarometri: Oppiminen, tasapuolinen kohtelu ja joustot lisääntyneet työpaikoilla

Työntekijät kokevat oppivansa työssä uutta entistä enemmän. Myös joustavuus ja tasapuolinen kohtelu työpaikoilla ovat lisääntyneet. Toisaalta työpaikoilla on paljon muutoksia, ja työtahti on nopea. Tiedot käyvät ilmi vuoden 2013 työolobarometrin ennakkotiedoista, jotka työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi 7.2.2014. Barometri kuvaa työelämän laadun kehitystä palkansaajien näkökulmasta.

Lue lisää

 

20.1.2014 Tilastokeskus tutkii maahanmuuttajia

Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimuksen (UTH) tiedonkeruu on käynnistynyt 13.1.2014. Kyseessä on suurin Suomessa tehty koko maahanmuuttajataustaiseen väestöön kohdistuva tutkimus.

Lue lisää

 

14.1.2014 Hyvällä henkilöstöjohtamisella plussaa viivan alle

Työntekijöiden hyväksi kokema henkilöstöjohtaminen parantaa organisaation tuloksellisuutta. Onnistuneen henkilöstöstrategian toteutuksen avaimet ovat esimiesten käsissä.

Lue lisää

 

14.1.2014 Hyvä viestintä helpottaa yritysvastuun integrointia

Viestinnän monipuolisuus on tärkeä tekijä, kun yritykset sitouttavat työntekijöitään yritysvastuun strategiaan. Raporttien sijaan yritysten kannattaisi suosia muunlaista sisäistä viestintää, tutkijaryhmä toteaa.

Lue lisää

 

28.11.2013 Maahanmuuttajien kokemukset työstä ovat myönteisiä

Venäläis-, kurdi- ja somalialaistaustaiset maahanmuuttajat kokevat työn, työyhteisön ja työpaikan henkilösuhteet keskimäärin myönteisemmiksi kuin koko väestö. Epäkohtia kuitenkin on: he tekevät muita useammin esimerkiksi osa-aikaisia tai keikkaluonteisia töitä. Heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla ovat kouluttamattomat ja heikosti suomen tai ruotsin kieltä osaavat. Näin todetaan Työterveyslaitoksen tuoreessa tutkimusjulkaisussa.

Lue lisää

 

6.11.2013 Työyhteisöllä keskeinen merkitys maahanmuuttajien työssä onnistumiselle

Työterveyslaitoksen toteuttama Maahanmuuttajan onnistuminen työssä -hanke (2010-2013) tutki venäläis-, kurdi- ja somalialaistaustaisten maahanmuuttajien työssä onnistumista ja onnistumista edistäviä tekijöitä. Hankkeen aineistona oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämä, Suomen oloissa ainutlaatuinen määrällinen haastatteluaineisto

Lue lisää

 

18.10.2013 Eläkeläisten työnteko yleistynyt

Aiempaa useampi eläkeläinen työskentelee eläkkeen rinnalla. Eläkettä kartuttavaa työtä tekee vuositasolla 100 000 eläkkeensaajaa, selviää Eläketurvakeskuksen tuoreesta tilastoraportista.

Lue lisää

 

3.10.2013 Kaksi kolmesta kuntoutujasta palasi töihin 2012

Vuonna 2012 kaksi kolmesta kuntoutujasta palasi takaisin töihin ja 15 prosenttia siirtyi eläkkeelle. Merkittävää on, että eläkkeelle siirtyneistä lähes puolet siirtyi osatyökyvyttömyyseläkkeelle, kertoo Eläketurvakeskuksen tilastoraportti.

Lue lisää

 

1.10.2013 Työolobarometri 2012: Joustavat työajat lisääntyneet viime vuosina

Joustavat työajat ovat lisääntyneet työpaikoilla viime vuosina. Erityisesti säännöllisen työajan ylittävän työn osuus on noussut. Vuonna 2012 liki 60 prosenttia palkansaajista oli tehnyt ylitöitä. Vielä vuonna 2009 osuus oli 45 prosenttia.

Lue lisää

 

18.9.2013 Suomalaisyrityksissä kova muutostahti

Lähes puolet suomalaisyrityksistä on uudistanut organisaatiotaan kahden viime vuoden aikana. Tuotteita ja palveluja on uudistanut melkein yhtä moni. Kokonaan uusia tuotteita tai palveluja on kehittänyt joka viides yritys.

Lue lisää

 

17.2.2014 Kumppaneilta kaksi uutta tutkimusta

Kaksi hankkeen kumppaneista julkaisi helmikuussa omat tutkimuksensa. Great Place to Work selvitti omassa Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessaan siihen osallistuvien organisaatioiden työntekijöiden kokemuksia työpaikastaan sekä arviot organisaatioiden keskeisimmistä johtamiskäytännöistä. Ellun Kanojen julkaisema Amis-Dialogi -tutkimus sen sijaan on suurin Suomessa koskaan tehty ammattiin opiskelevien työelämätoiveita käsittelevä selvitys.

Lue lisää