BestBoss on opetuspeli työelämän laadun johtamiseen

Työelämän laadun ja tuottavuuden välisestä yhteydestä on valmistunut opetuspeli kaikkien käyttöön.

BestBoss-opetuspeli on johtamistieteellisesti merkittävä läpimurto, jota pääsee pelaamaan vapaasti ja ilman erillisiä tunnuksia. Peli pohjautuu Lapin yliopistossa luotuun peliteoriaan, jota henkilöstötuottavuuden erikoisalueen dosentti Marko Kesti on ollut kehittämässä. Kesti on mukana Playgain -nimisessä start upissa, joka tuotteistaa johtamisen pelite

"Pelin tavoitteena on parantaa yrityksen työhyvinvointia ja sitä kautta tuottavuutta, ne ovat sidoksissa toisiinsa", Kesti kertoo Tekniikka ja Talous (27.4) -lehden haastattelussa. Pelistä näkee heti oman tuloksensa ja pääsee myös näkemään oman sijoituksensa ranking-listalla.

Peliteoriasta Kesti kirjoittaa omassa blogissaan seuraavalla tavalla:

Peliteoria on tieteen ala, jossa ihminen kytketään rationaalisena toimijana mukaan matemaattisiin yhtälöihin, joilla kuvataan jotain tavoitteellista toimintaa. Esimiestoiminnan tutkimuksessa peliteorian avulla voidaan muodostaa rakenne, jolla voidaan tutkia ihmisten käyttäytymisen vaikutuksia talouteen ja työhyvinvointiin.

Luomamme peliteorian mukaan voidaan osoittaa, että esimiestoiminta rakentuu kolmesta inhimillisestä tekijästä: johtamisosaamisesta, tilannetajusta (mm. empatia) ja johtamisstrategiasta. Johtamisosaamisella tarkoitetaan erilaisten esimieskäytäntöjen osaamista (mm. kehityskeskustelut, varhaisen välittämisen malli). Tilannetaju on henkilöstön kuuntelemisen taitoa ja empatiaa, jonka avulla esimies saa henkilöstöltä ratkaisukeskeisiä signaaleja esimiestyöhön. Kokemus ja osaaminen ohjaavat esimiehen johtamismallia, johon perustuen hän toteuttaa omaa strategiaansa esimiestoiminnan peliteorian avulla, ja voin sanoa, että johtamisen strategia on tärkein ja ylivoimainen kilpailuetu saadaan kun kaikki osa-alueet ovat hallinnassa.

Kestin luomat ohjeet peliin:
Peliä pääsee pelaamaan täältä. Pelin avautuessa kirjaudu oikealla olevasta painikkeesta vieraana.

Pelissä harjoitellaan esimiehen ongelmanratkaisukykyä sekä johtamisen henkilöstöstrategiaa. Pelissä on tavoitteena luoda työelämän laadun avulla ylivoimainen kilpailuetu, jolloin tulos ylittää budjetin ja työhyvinvointi paranee. Esimiehen HR-käytäntöjen osaaminen on asetettu maksimiin.

  1. Tutustu peliin pelaamalla simulaatiovuosi siten, että et tee mitään HR-käytäntöjä. Katso tuloksia ja kirjaa huomioita. Ota ylös pistemäärä, EBITDA tulos sekä QWL muutos (QWL = Quality of Working Life).
  2.  Pelaa muutama simulaatiokierros niin, että ratkaiset työntekijöiden esittämiä ongelmia mahdollisimman hyvin. Kirjaa huomiot ja tulokset.
  3. Tee HR-vuosikello paperille, jossa mm. kehityskeskustelut, henkilöstökysely, ryhmäkehityspalaverit, koulutussuunnitelma ja työelämäinnovaatiot ovat sopivasti jaettuna koko vuodelle.
  4. Suorita peli, jossa ongelmien ratkaisun lisäksi noudatat tekemääsi HR-vuosikelloa. Kirjaa havainnot ja tulokset.
  5. Tee oppimisen reflektio (1-2 sivua). Voit halutessasi toimittaa sen osoitteeseen marko.kesti@ulapland.fi. Keräämme oppimiskokemuksia tutkimukseen opetuspelin hyödyntämisestä (vastaukset käsitellään luottamuksellisesti).

Parhaat pelaajat ovat yltäneet yhteispisteissä yli 40 pisteeseen, jolloin tulos ylittää budjetin ja työhyvinvointi paranee merkittävästi.

Lue aiheesta lisää:

Playgain.fi
Tekniikka ja Talous -lehti
Kestin blogi