Tarinoita työpaikoilta

Hämeenkyrö: Tulevaisuus tehdään yhdessä

”Vuonna 2012 olimme siinä tilanteessa, että rahat olivat loppu. Jotain oli tehtävä ja toimintaa muutettava. Emme halunneet tyytyä hetkellisiin leikkauksiin ja lomautuksiin, vaan halusimme pysyviä ratkaisuja”, kunnanjohtaja Antero Alenius kertoo.

Tuloksia alkoi näkyä jo seuraavan vuoden tilipäätöksessä. Käyttötalousmenojen kasvu pysähtyi ja edellisen vuoden alijäämäinen vuosikate nousi plussan puolelle. Samansuuntainen kehitys jatkui vuonna 2014. Myös sairauspoissaolot vähenivät selkeästi ja tuottavuus kehittyi.


”Projekti päättyi toukokuussa 2015, mutta työ jatkuu. Voidaan sanoa, että ensimmäinen ja toinen erä palattiin hienosti. Nyt menossa oleva kolmas erä on haastava uusine tuottavuusvaatimuksineen. Kehittämistä jatketaan mm. palveluiden tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnolla, johon on lähtenyt 30 työntekijäämme”, Alenius sanoo.

Osaaminen esiin

Niukat resurssit tehokkaampaan käyttöön.

Hämeenkyrön terveyskeskuksen johtaja hoitaja Tarja Soukko on tyytyväinen reilussa parissa vuodessa tapahtuneeseen toiminnan kehitykseen ja saavutettuihin muutoksiin.

”Lähdimme mukaan projektiin, kun kutsuttiin ja ryhdyimme selvittämään, miten töitä voitaisiin tehdä olemassa olevilla, niukkenevilla resursseilla aiempaa tehokkaammin. Lopetimme resurssi-itkun, käärimme hihat, ryhdyimme töihin ja katsoimme asioita uusin silmin.”

”Työyhteisöt saivat itse suunnitella, miten kehittää toimintaansa. Osallistamisen ja vaikutusmahdollisuuksien antamisen avulla saimme hoitohenkilökunnan asiantuntemuksen esiin ja käyttämättömän potentiaalin käyttöön.”

Uusi ajattelu näkyy

Totutuista työtavoista ja menetelmistä löytyi paljon pieniä ja isompiakin asioita, jotka kaipasivat muutosta. Näin työtä saatiin paitsi sujuvammaksi ja tehokkaammaksi, myös motivoivammaksi ja mielekkäämmäksi.

”Esimerkiksi aiemmin terveyskeskusta kuormittanut Marevan-potilaiden hoitoketju järkeistettiin asiantuntijahoitajien ammattitaitoa hyödyntämällä uudelle tasolle”, Soukko sanoo.

”Uusi ajattelutapa näkyy kaikessa. Kun esimerkiksi vastaanotto ruuhkautuu, aiemmin ajateltiin, että tarvitaan lisää tekijöitä. Nyt pohditaan, miten työtä voidaan kehittää. Vanhaan ajatteluun ei ole enää paluuta”, sairaanhoitaja Ismo Järvinen lisää.

”Me-henki on parantunut entisestään, mikä vaikuttaa myös kuntalaisten tyytyväisyyteen. Vaikka taloustilanne on edelleen huono, olemme pystyneet pitämään laajan ja laadukkaan palveluvalikoiman. Hämeenkyröläiset luottavat toimintaamme.”

Hämeenkyrön kunta_DSC_2650
Tarja Soukko (vas.), Taina Niiranen, Ismo Järvinen ja Antero Alenius kiittelevät mukavaa yhdessä tekemisen meininkiä ja entisestään parantunutta yhteishenkeä.

Hyvä tuo lisää hyvää

Myös sosiaalijohtaja Taina Niiranen oli tiiviisti mukana Liideri-projektissa, josta on projektin päättymisen jälkeen kasvanut pysyvä toimintatapa.

”Lähdimme siitä, että asiantuntijat osaavat kehittää työtään parhaiten. Kun itse pääsee kehittämään, muutoksiin on helpompi sitoutua kuin ylhäältä annettuihin määräyksiin. Matkan varrella esiin on noussut paljon hienoja helmiä. Kehittämisen ei tarvitse tarkoittaa suuria innovaatioita vaan pieniä arjen asioita, joilla voidaan poistaa työntekemisen esteitä.”

”Negatiivinen kierre lisää kielteisyyttä ja positiivinen tuo lisää hyvää. Meillä on päästy negatiivisesta positiiviseen”, Niiranen iloitsee.


Teksti: Sari Okko | Kuvat: Matti Hietala
innovointi ja kehittäminen
koulutus ja osaaminen
liideri
osallistaminen
Hämeenkyrön kunnassa on noin 10600 asukasta ja kunnan palveluksessa noin 750 työntekijää.

Elinkeinorakenne:
maa- ja metsätalous 9 %, teollisuus 28 %, palvelut 62 %

Tilinpäätös 2014:
toimintakate 53,2 milj. €

Lue lisää: www.hameenkyro.fi

Tarinoita työpaikoilta -sarjassa julkaistaan kertomuksia tavallisista suomalaisista työpaikoista, joilla on tehty erilaisia toimenpiteitä työyhteisön kehittämiseksi. Haastatellut työpaikat ovat erikokoisia ja eri toimialoilla toimivia työpaikkoja ympäri Suomea. Työyhteisön kehittäminen lähtee aina työpaikan omista lähtökohdista ja tarpeista. Yhteistä kaikille tarinoille on se, että muutos on saatu aikaan yhteistyössä koko työyhteisön voimin.

Voit myös kertoa meille oman menestystarinasi, niin otamme yhteyttä!